Sisustus kierrätystavaroilla

Sisustus kierrätystavaroilla

  • tehnyt

Sisustus kierrätystavaroilla on paitsi ekologista, myös edullista. Lue vinkkimme, joiden avulla sisustat kierrättäen ja rahaa säästäen!

Viherkasvit sisustuksessa

Suosituimmat viherkasvit

Sisustukeen voi yhdistää monenlaisia kasveja. Suuren suosion sisustuksessa tällä hetkellä ovat napanneet viherkasvit sekä tietenkin jo pitkään sisustuksissa näkyneet erityisen helppo hoitoiset kasvit eli kaktukset. Peikonlehti Yksi vuosia jo suosiossa ollut kasvi on nimeltään peikonlehti. Peikonlehden ajatellaan pitäneen suosionsa, sillä kasvi on näyttävän muotoinen sekä selkeä. Peikonlehti on lähtöisin Meksikosta ja se kuuluu vehkakasvien lajikkeeseen. Kyseessä on kookas etenkin sisutuksessa käytetty kasvi, joka voi kasvaa myös sisätiloissa suureksi, vanhentuessaan kyseinen kasvi liuskottuu sekä reikiintyy. Kyseisen… Lue lisää »Suosituimmat viherkasvit

Miten yhdistää kasvit sisustukseen

Miten yhdistää kasvit sisustukseen

Jokainen on varmasti nähnyt instagramissa tai pinterestissä kuvia sisustuksista, joissa on käytetty paljon kasveja. Itse olen kokenut jokseenkin hankalaksi yhdistää kasveja sisustukseen ja siksi ajattelinkin kirjoittaa ideoita aiheeseen liittyen. Lähiaikoina sisustuksissa on alkanut näkymään paljon vihreää juurikin kasvien muodossa. Tämä on ihana ilmiö, sillä kasvit piristävät takuulla aivan jokaisen mieltä ja pitävät kaikki virkeänä. Kasveja on monenlaisia ja niitä käytetään monenlaisissa eri sisustus yhdistelmissä. Yksi aika värikkäästikin sisustuksessa käytetty kasvi on kaktus. Kaktuksia näkee sisustuksessa… Lue lisää »Miten yhdistää kasvit sisustukseen

Vinkit vihersisustukseen

Vinkit vihersisustukseen

  • tehnyt

Vihreän värin sanotaan rauhoittavan mieltä. Kodin viherkasveilla ja kukilla luot helposti kodikkaan ja viihtyisän tunnelman, jossa sekä silmä että mieli lepäävät. Sisustaminen on hyvä aloittaa jo eteistilasta, sillä kauniiseen kotiin on mukava tulla työpäivän jälkeen. Jokainen sisustaa hieman eri tyylillä, joten kasveillakaan sisustamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Tärkeää on valita kasveja, jotka sopivat juuri omaan sisustukseen ja käytännön kannalta on hyvä kiinnittää huomiota myös kasvikohtaisiin vaatimuksiin. Lue nämä vinkit ja inspiroidu vihersisustamisesta! 1.… Lue lisää »Vinkit vihersisustukseen

Huonekasvit puhdistavat ilmaa ja piristävät mieltä

Huonekasvit puhdistavat ilmaa ja piristävät mieltä

  • tehnyt

Kodin sisäkasvit tuovat viihtyisyyttä ja kodikkuutta sisustukseen. Kasvin valinta perustuukin hyvin usein juuri esteettisiin tekijöihin. Vaikka erilaiset viherkasvit ja kukkivat kasvit ovatkin yksinkertaisimmillaan sisustuksen piristäjiä sekä kaunista katsottavaa, kasvien avulla voit myös edistää omaa terveyttäsi sekä parantaa olennaisesti kodin sisäilmaa. Lue oheinen lista sisäkasvien terveysvaikutuksista – ja ylläty niiden tarjoamista konkreettisista hyödyistä! 1. Sisäilman puhdistaminen Huoneilmaan erittyy paljon epäpuhtauksia mm. rakennusmateriaaleista sekä tekstiileistä. Ilman epäpuhtauksien hengittäminen voi oireilla esimerkiksi jatkuvana päänsärkynä tai selittämättömänä väsymyksen tunteena.… Lue lisää »Huonekasvit puhdistavat ilmaa ja piristävät mieltä

Huonekasvit allergiselle

Huonekasvit allergiselle

  • tehnyt

Pääasiassa viherkasvien vaikutukset ympäristön ja terveyden kannalta ovat myönteisiä. Pienelle osalle väestöstä ne voivat kuitenkin aiheuttaa allergiaoireita, jotka tyypillisesti ilmenevät allergisena nuhana tai ihottumana. Tuoksuvat kasvit voivat aiheuttaa oireita myös tuoksuyliherkkyydestä kärsiville sekä astmaatikoille. Allergiaoireet johtuvat yleisimmin kasvien siitepölystä tai maitiaisnesteestä. Kuivuessaan nämä voivat siirtyä lehtien pinnalta pölynä sisäilmaan. Yleisimmin allergiaoireita aiheuttavia kasveja ovat mm. viikunapuu, jukkapalmu, tyräkki ja limoviikuna. Jos epäilet kasvin aiheuttavan sinulle allergisia oireita, voit kokeilla siirtää kasvin paikkaan, jossa oleskelet vähemmän.… Lue lisää »Huonekasvit allergiselle

Lapsiperheen huonekasvit – varo myrkyllisiä kasveja

Lapsiperheen huonekasvit – varo myrkyllisiä kasveja

  • tehnyt

Pienet lapset tunnetusti laittavat innokkaasti kaiken mahdollisen suuhunsa. Suurin osa huonekasveista ovat vaarattomia, mutta joukosta löytyy myös myrkyllisiä kasveja. Myrkylliset kasvit ovat maultaan kitkeriä ja polttavia, joten lapsi sylkee todennäköisesti syömänsä kasvin osan ulos hyvin nopeasti. Valtaosa myrkyllisistäkin kasveista ei aiheuta pieninä määrinä myrkytysoireita, mutta poikkeuksiakin löytyy. Myrkylliset kasvit voivat aiheuttaa vatsakipuja, limakalvojen kirvelyä, ärsyttää ihoa ja silmiä. Oheisesta listasta löytyy muutamia tunnettuja, ihmiselle myrkyllisiä kasveja. 1. Oleanteri Kasvia ei suositella lapsiperheisiin, sillä sen lehdistä… Lue lisää »Lapsiperheen huonekasvit – varo myrkyllisiä kasveja

Huonekasveja ympäri maailmaa

Huonekasveja ympäri maailmaa

  • tehnyt

Huonekasvien valikoima vie sinut matkalle maailman ympäri. Tuo kotiisi ripaus kansainvälisyyttä valitsemalla pelkistetyn kauniita aasialaisia kasveja tai loihdi tropiikin tunnelmaa Väli-Amerikan näyttävillä palmukasveilla! Aasialaiset kasvit Aasialaista sisustustyyliä leimaavat vahvasti harmonisuus ja viehättävän rauhallinen tunnelma. Minimalistinen sisustus sopii myös suomalaiseen makuun. Kasveilla on erityisen tärkeä merkitys aasialaisessa kodissa. Tunnetuin aasialainen kodin viherkasvi on varmasti japanilainen bonsaipuu. Se sopii myös kodin sisustamiseen tuomaan aitoa aasialaista tunnelmaa. Miltei yhtä tärkeä itse kasvin lisäksi on ruukun valinta; bonsain esillepanossa… Lue lisää »Huonekasveja ympäri maailmaa

Huonekasvien lyhyt hoito-opas – Näin saat kasvisi kukoistamaan!

Huonekasvien lyhyt hoito-opas – Näin saat kasvisi kukoistamaan!

  • tehnyt

Monelle kasvien hoitaminen voi tuottaa päänvaivaa ja useat päätyvät erinäisistä syistä tappamaan kasvinsa kerta toisensa jälkeen. Helppohoitoisten kasvien suosiminen on toki varteenotettava vaihtoehto, jos kasvien hoitaminen jää helposti puolitiehen. Kasvien hoitaminen ei ole kuitenkaan rakettitiedettä ja noudattamalla yksinkertaisia perusohjeita voit saada kasvisi kukoistamaan. Tärkeitä tekijöitä kodin kasvien hoitamisessa ovat valon määrä, multa, ravinteet sekä oikeanlainen kastelu. Kasvien kastelu Jo oikeanlaisella kastelulla pääset pitkälle kasvisi asianmukaisessa hoidossa. Pääsääntöisesti kasveille riittää kunnollinen kastelu parina päivänä viikossa. Kasveja… Lue lisää »Huonekasvien lyhyt hoito-opas – Näin saat kasvisi kukoistamaan!

Huonekasvien lyhyt hoito-opas – Näin saat kasvisi kukoistamaan!

Kauniit leikkokukat – Näillä vinkeillä kukat kestävät pidempään!

  • tehnyt

Leikkokukat sekä erilaiset kukkakimput ovat paitsi suosittu lahjaidea, myös erinomainen tapa tuoda kodin sisustukseen väriä ja vaihtelua. Et myöskään ehdi kyllästyä kukkiin, vaan voit helposti korvata ne uudella kimpulla. Tyypillisesti leikkokukat eivät ole erityisen pitkäikäisiä, mutta mieluisan kimpun löydettyäsi voit muutamalla yksinkertaisella vinkillä pidentää kukkien elinikää, jotta niistä on sinulle enemmän iloa. 1. Suosi tuoreita ja nupullisia kimppuja Kulahtaneen näköiset kasvit eivät virkoa kotonasi, vaikka kuinka yrittäisit antaa niille hoivaa ja rakkautta. Valitse kukkia, jotka… Lue lisää »Kauniit leikkokukat – Näillä vinkeillä kukat kestävät pidempään!