Jokainen on varmasti nähnyt instagramissa tai pinterestissä kuvia sisustuksista, joissa on käytetty paljon kasveja. Itse olen kokenut jokseenkin hankalaksi yhdistää kasveja sisustukseen ja siksi ajattelinkin kirjoittaa ideoita aiheeseen liittyen.
Lähiaikoina sisustuksissa on alkanut näkymään paljon vihreää juurikin kasvien muodossa. Tämä on ihana ilmiö, sillä kasvit piristävät takuulla aivan jokaisen mieltä ja pitävät kaikki virkeänä. Kasveja on monenlaisia ja niitä käytetään monenlaisissa eri sisustus yhdistelmissä. Yksi aika värikkäästikin sisustuksessa käytetty kasvi on kaktus. Kaktuksia näkee sisustuksessa monenlaisia. Yleensä ne ovat pieniä ja eri muotoisia, erillaisilla piikeillä. Kaktuksiin tuodaan sisustuksessa lisää särmää laittamalla niitä erilaisiin kukkaruukkuihin. Myös näillä kukkaruukilla voi tuoda sisustuksen teemaa esille, koska ruukkuja löytyy jokaiseen lähtöön, niin yksivärisiä valkoisia kuin myös hipihtäviä kuvioituja ruukkuja.
Monet varmastikin miettivät, että mihin näitä sisustuskasveja voi sitten laittaa, että ne näyttävät mukavalle. Yksi paikka, jonne ihmiset monesti laittavat sisustuskasviyhdistelmiä on ikkunalauta. Tämä on todella yleinen paikka ja ikkunalaudalla kasvi kuin kasvi näyttää takuulla hyvälle. Tässä kuitenkin tulee aina ottaa huomioon pärjääkö kasvi esimerkiksi auringonpaisteessa, vai vaatiiko se enemmän varjoista paikkaa.
Paljon sisustuksessa näkee myös hyllykköjä, jotka on pyhitetty täysin viherkasveille. Nämä hyllyt ovat monesti puunvärisiä. Tällainen luonnonläheinen väri tulee varmasti siitä, että se sopii kasville kuin nappisilmään. Lisäksi esimerkisksi keittiössä näyttää todella kivalle, jos seinään on kiinnitetty yksi hylly ja tälle hyllylle on laitettu viherkasveja riviin. Omasta mielestä tämä tuo keittiöön freesin ja puhtaan tuntemuksen. Miksipä keittiössä ei viherkasveina voisi käyttää esimerkiksi erilaisia yrttejä, joita voi sitten ruokaa laittaessa hyödyntää. Tämähän on aivan erinomainen keino välttää epäterveellisiä mausteita.
Paljon on myös olemassa erilaisia jakkaran näköisiä telineitä kasveille. Varsinkin, jos asuu isossa asunnossa näyttää todella hienolta, jos kasveja on jossakin asunnon nurkassa eri kokoisia, eri tasoissa. Tämä on mielestäni todella piristävä osa etenkin, jos kodin sisustuksessa on käytetty vain mustaa, valkosta, harmaata sekä beigeä.
Jokaiselle tuttu tapa yhdistää kasveja sisustukseen on varmastikin kukkakimput, joita eri juhlien yhteydessä kertyy useampia maljakoita. Nämä takuulla piristävät omalla värikkyydellään jokaisen mieltä. Vaikka ei olisi tiedossa juhlia mitä kautta kukkakipun voisi itselleen saada, piristää se vaikka olisitkin sen itse hakenut kaupasta. Monesti tällaiset kukkakimput löytyvät kodeista eri pöydiltä tai televisiotasoilta. Kukkakimput ovat myös ihana piristys, sillä kukkien väri on valittavissa oman maun mukaan.
Lisäksi sisustuskasvien on todettu parantavan unta. Tietoa tästä ei kauheasti löytynyt netistä, mutta sisustuskasvit tuovat takuulla rauhoittavan tunteen ihan jokaiselle. Tällaisiksi kasveiksi on lueteltu esimerkiksi Aloe Vera sekä Jasmine.
Kasvit ovat aivan mahtava tapa tuoda luonnollista väriä sisustukseen. Nykyään sisustuksessa käytetään niin paljon mustaa, harmaata, valkoista ja beigeä, jolloin värit jotka piristävät takuulla jokaisen mieltä, unohtuvat täysin. Kannattaa siis kokeilla itsekin, jos kodistasi ei löydy vielä kasveja!